Toisin kuin voisi luulla, korona ei ole tuonut arkeen juurikaan tyhjäkäyntiä. Mutta jatkuva etätyö tarkoittaa sitä, että ainakin työmatkan verran säästyy aikaa johonkin kivempaan, joten olen käyttänyt sen ompeluun. Tämä ikuisuusprojekti ei olisi ikinä valmistunut, ellen olisi ottanut arjessa silloin tällöin tuntia homman edistämiseen.
Olin hahmotellut idean paperille jo varmaan 1,5 vuotta
sitten, mutta sopivia farkkuja piti hetken kerätä. Pidän omat vanhat käytöstä
pois jääneet farkut tallessa näitä projekteja varten: ainakin kolmet omat
haaroista tai lahkeista revenneet olivat kaapissa odottelemassa insipraatiota.
Lisää farkkuja olen metsästänyt kirppareilta, enkä yleensä osta 3-4 euroa
kalliimpia farkkuja, koska leikkelen ne kumminkin. Parhaimpia ovat miesten isot
farkut, joissa ei välttämättä ole elastaania lainkaan. Tähän mekkoon meni noin
viidet farkut; toki kangasta jää niistä vähän yli muihin palaprojekteihin.
Vaaleimmissa ja tummimmissa farkuissa ei tainnut olla elastaania lainkaan,
mutta vyötärön kohdalla oleviksi suikaleiksi leikkelin tarkoituksella 5
prosenttia elastaania sisältävät farkut. Ne olivat laadultaan hieman
ohuemmatkin, mutta onneksi eroa ei lopputuloksessa huomaa. Tässä mekossa
kankaan lisäksi kierrätettyä ovat kaikki vetoketjut. Käytetyistä farkuista saa
aika paljon talteen erilaista käyttöä varten.
Yleensä kaavoitus ja kankaan leikkaaminen on isoin homma. Se
vei tässäkin varmaan yhteensä pari kuukautta, josta suikaleiden sommittelu
farkkuihin ja leikkely otti suurimman osan. Tein kaavan etu- ja
takakappaleelle vain puolikkaina ja leikkelin suikaleet peilikuvina toiselle
puolelle.
Tällä kertaa kuitenkin itse ompeleminenkin oli hidasta.
Surauttelin suikaleita kasaan iltaisin aina jossain välissä ehtiessäni. Kun
lopulta etu- ja takakappale olivat kokonaisina palasina, piti vielä mittailla
palat omien muotojen mukaan, tuunata mallia ja saada raidat osumaan edes jotenkin
yks yhteen (mikä olikin vähän raivostuttavaa eikä täysin onnistunut, kuten
kuvista näkee). Keskisauman avulla sai kätevästi muotolaskokset tehtyä, koska
jos olisin ommellut vyötärölaskoksia, kuvio olisi vääntynyt hassusti.
Vetoketjujen ompelu oli tässä ehkä helpointa. Hankalin kohta
oli kaula-aukko ja helma, joka on myös huoliteltu vinonauhalla vaikka se ei
jäänytkään näkyviin. Mekossa ei ole vuoria, joten se on sisäpuolelta aika karun
näköinen.