Villasukat varjoneuleesta

Käpyilyn ohella olen vajuttanut lankavarastoani. Lupasin itselleni, etten osta uusia lankoja ennen kuin entiset jämät on käytetty. Siispä työn alle aina tarpeelliset villasukat! Yleensä anoppi hoitaa nämä villasukka-asiat, joten lapsille tai miehelle ei ole juuri tarvinnut sukkia kutoa. Minulla sattui kuitenkin olemaan vain pitkävartisia, ja halusin itselleni lyhytvartiset.

Pari vuotta sitten tehty kaulahuivi toimi näiden varjoneulesukkien mallina, koska lankakin on sama. Malli on hieman muokattu Piitu Nykoppin Kerroksia-kirjassa löytyneestä varjoneuleohjeessa.

Netissähän näkee toinen toistaan ihanampia ja koristeellisempia sukkia kaikenlaisilla tekniikoilla tehtynä. Kuulun siihen perinteiseen koulukuntaan, jonka mielestä villasukissa kuuluu olla vahvistetusta neulesta tehty kantalappu eikä mitään muunlaisia kavennuksia kantapäässä. 

Pitkä- vai lyhytvartiset sukat?

Vaikka ihailen hienoja pitkävartisia kuvioneulesukkia, minusta pitkävartiset ovat epäkäytännölliset. Ne ehkä näkyvät mekkojen kanssa, mutta toisaalta lyhytvartisten kenkien kanssa polvivillasukat näyttävät vähän hassuilta ja pitkävartisten kanssa hienot kuviot menevät hukkaan, kun jäävät piiloon. Housujen kanssa pitkät sukat täytyy pukea päälle, mutta jos on leveälahkeiset housut niin harvemmn niitä lahkeiden päälle laittaa. Etenkin miehillä villasukista näkee vain jalkateräosan, ja silloin jos ainoat kuvioinnit on varressa, on melko se ja sama tekeekö niitä lainkaan. Pitkävartisen sukkien täytyy myös istua napakasti, muuten ne valuvat ja ovat nilkoissa makkaralla, mikä on käytössä lähinnä ärsyttävää.

Säde- vai nauhakavennus?

Villasukissa ehdottomasti sädekavennus, lapasissa mieluummin nauhakavennus. 

Villaa vai sekoitelankaa?

Villaa. Nämä jämäsukat on tehty villa/akryyli/polyamidisekoitelangasta, mutta tykkään eniten 100 % villasta tehdyistä. Hyvistä täysvillaisista pitkävartisista, käsintehdyistä sukista voin helposti maksaakin 30 euroa tai enemmän, mutta näistä sekoitehalpislangoista tehdyistä en kymppiä enempää itse maksaisi, olkoon kuinka rakkaudella käsin tehty tai ei. 

Käpyilyyn hurahtanut

Ensikosketukseni käpyilyyn lienee ollut lapsena mummolassa, josta muista seinällä koristeina olleet kummalliset ruskeat rinkulapitsit. Ilmeisesti edesmennyt mummuni hallitsi tämän jalon taidon, mutten koskaan ole itse aiemmin käpyillyt. Tähän tekniikkaan törmäsin, kun etsin sopivaa mallia virkatuille perhosille. Omaan silmään tavallisesta virkkauslangasta virkattu perhonen on liian raskas, eikä sopinut painonsakaan vuoksi siihen mitä halusin tehdä. Selailin lankatekniikkakirjaani ja sieltähän se käpypitsi löytyi. Ero  on kyllä melkoinen, kun vertaa virkattua ja käpyiltyä perhosta. Ajankäytöllisesti tietysti käpyily vie moninkertaisesti verrattuna perus ympyrävirkkaukseen.

Käpyjähän ei ihan joka kaupasta löydy, joten tilasin netistä 2 sukkulaa ja ohuempaa virkkauslankaa. Viikon odottelun jälkeen posti toi sellaiset helvetinvekottimet, että olen kaksi viikkoa ollut täysin koukussa tähän hommaan. Itse tekniikan oppii kohtuu helposti, mutta kaarien yhdistelyn ja pikkuniksien hoksaamisen menee aikaa. Jos olisin tiennyt, että käpypitsiä saa tehtyä ihan sormillakin ilman käpyä, olisin varmaan harjoitellut jo aiemmin. Tein varmasti aloittelijan virheistä kaikki... ensinnäkin kävyllä oleva lanka ei saa olla liian kireällä tai menee hermot. Kaksoissolmujen täytyy olla melko tiukat, että työ näyttää ryhdikkäältä. Sen lisäksi yhdistämissilmujen täytyy olla tosi pienet ettei työ veny ja ”leviä”. Koristesilmut on ihan eri asia, ja niissä voikin olla kokoa. Tämän jälkeen tajusin, että työtä voi käännellä ja kaaria tehdä eri suuntiin, ja solmut näyttävät molemmilta puolilta samalta. Pähkäilin sitäkin, tehdäänkö yhdistäminen silmun ylä- vai alakautta, mutta päädyin itse empiirisen havainnoinnin jälkeen siihen, että yläkautta yhdistämällä tulee nätimpi.

Aluksi ihmettelin sitä, pitääkö työ tosiaan käpyillä johonkin ympyrään, eli kokoa ei voisi säädellä, mutta voihan sitä. Lanka vedetään alussa kiinni ekaksi rinkulaksi, koska solmut liukuvat langalla, ja aloituksessa voi määrittäää langan pituuden, johon työn tekee. Paitsi sitten, jos käyttää kahta käpyä, voi solmut tehdä toisen kävyn lankaan, kaarissa vaihtaa käpyä ja kääntää työn jne. Olisi varmaan ollut helpompaa jos joku olisi ollut neuvomassa, mutta oppiihan sen itsekseenkin. Olen tosin varmaan tehnyt aivan päin mäntyä kaiken, mutta sen sitä saa kun arvaamalla yrittää... Viikon näpertelyn jälkeen solmutekniikka oli kuitenkin sen verran hallussa, että sain tehtyä ensimmäiset omasta mielestä onnistuneet työt. Tässä hieman harjoituskappaleita:

Ensimmäinen perhonen, jossa silmut aivan liian isot, eikä tämä edes näytä perhoselta. Harjoittelin kaaria, ja tein ensin siipien sisäkaaret ja sitten ulkokaaret. Ei hyvä. Venyi ja paukkui miten sattui.

Seuraava yritys, jossa onnistuin jo silmuissa ja kaarissa, mutta mittasuhteet ovat vielä miten sattuu. Nappi vartalon keskellä ei sitten lopulta tuntunutkaan kauhean toimivalta, joten kävin lasten hamahelmilaatikolla...

Ja sitten alkoi löytyä perhosen muoto kohdilleen. Näistä tulee lopullinen työ, mutta siitä lisää kun se valmistuu. Perhosen ohjeenkin ajattelin laittaa.  Tärkillä nämä pysynevät nätisti "lentoasennossa", mutta ovat kyllä itsessään niin kevyitä ja herkkiä että näistä tuli kyllä hurjasti paljon paremmat kuin virkatuista. Lanka on toki ohuempi Eldorado Puppet, mutten usko että virkkaamalla  olisin saanut vastaavanlaisen lopputuloksen.